Grand Canyon 30.9

Käytiin tänään Grand Canyonilla. Lennettiin helikopterilla ja ajettiin autolla.

Tylsä matka Gallupista Flagstaffiin?

Ja v..ut sanoi Vatanen! Suunnitelmassa oli tarkoitus ajaa lenkki Petrified Forest National Parkin kautta, joka kuulosti tosi tylsältä. Koska kunnon mies ei sano koskaan ei, sinne mentiin. Puiston läpi kulkee noin 50km pitkä tie, jonka varrella oli hätkähdyttäviä näkymiä. Puisto on nyt autiomaata ankarimman mukaan, mutta alueella oli n. 225 miljoona vuotta sitten myös tulvatasankoa, jossa kasvoi helkkarin isoja puita. Puiden kaaduttua, alueen muututtua, pitkän ja monimutkaisen prosesssin kautta puut ovat kivettyneet.Maa on kerrostunut värikkäästi ja siellä on ollut asutusta, mikä tuntuu mahdottomalta maisemaa katsottaessa. En kehtaa horista enempää, kuvat puhukoot puolestaan:

Badlands in Painted Desert

Nice people in Painted Desert

Vanha Route 66

"The Tepees"

Blue Mesa

Crystal Forest

Kivettyneitä puita

Puuta vai kiveä?

Albuqurque-Gallup

Tämä ei ole gallup-kysely Albuquerquesta, vaan juttu Gallup-nimiseen kaupunkiin siirtymisestä. Edellisessä jutussa erehdyin kehoilemaan lämpimistä ilmoista, joten kosto tuli välittömästi. Albuqurquesta 27.9. aamulla lähdettäessä lämpöä oli 10 astetta. Teimme lenkin Route 66:ltä etelään ja kävimme kahdella National Monumentilla. Ylemmäksi noustessa lämpö laski alimmillaan seitsemään asteeseen. El Malpaisin monumentilla oli lähes pelottavia luolia ja onkaloita, jotka olivat syntyneet melko tasaiselle maalle syystä, jota en tiedä. Jatkoimme matkaa El Morron monumentille, joka on upea iiiso kallio, johon ohikulkijat, lähinnä espanjalaiset ovat ohi kulkiessaan tehneet kaiverruksia aina 1500-luvun lopulta 1800-luvun alkuun saakka. Amerikkalaisetkin ehtivät kaiverruksiaan tehdä, ennen kuin laki kielsi sen 1906. Laittomuuksia näkyi siltikin vuoren seinässä. Jatkoimme sieltä Gallupiin hoteliimme Days Inn & Suites Route 66:lla, joka on muuten hyvä, paitsi että  itä-länsi rata on vieressä ja liikennettä riittää. Yllättävän hyvin  kuitenkin junien jyrinään totuimme, eikä se kenenkään yöunia häirinnyt. Omalta osaltani tottumista helpotti lapsuusajan asuminen aivan radan vieressä Kouvolassa. Junien pituus parin laskennan perusteella on noin sata tavaravaunua.
Lauantaiaamuna 28.9 lähdimme poikkeamaan pohjoisempana olevaan Navajo Nation Museumiin, eläinpuistoon ja Navajo-sotaveteraanien muistopuistoon. http://www.navajocodetalkers.org/code_talker_story/

Amarillo-Albuquerque

Keskiviikko aamuna 25.9 lähdimme ajelemaan Amarillosta länteen kohti Albuquerqueta. Muutama maili Amarillosta länteen on 10 vanhaa Cadillacia tökitty pystyyn keskelle peltoa.Autoihin ovat tuhannet ohikulkijat ruiskineet tuhansia purkillisia spraymaalia. Piti siellä minunkin puumerkkini oleman. Lisätietoa: http://www.roadsideamerica.com/story/2220 
Texasin puolella ajelimme Vegan ja Adrianin pikkukaupunkien läpi vanhaa Route 66:a. Adrianin pääkadulta laskin viisi hylättyä huoltoasemaa.Yksi vanha Philips 66-asema oli jäänyt suhteellisen ehjäksi ja täydelliseksi muistomerkiksi.Adrianissa oli myös vanhan tien keskipiste. New Mexicon rajaa lähestyttessä alkoi Texasin tasainen peltomaisema muuttua kumpuilevaksi. New Mexicossa ajoimme Tucumcarin kaupungin läpi, jossa oli jälleen kerran kaikenlaista Routeen liittyvää mm. vanha edelleenkin toimiva motelli. http://blueswallowmotel.com/
Poikkesimme myös Santa Rosassa, jossa kävimme itseään automuseoksi mainostavassa Route 66  Auto Museumissa. Siellä oli pääasiassa rodeja ja muita ei-alkuperäisiä autoja. Huijausta koko juttu.Lähestyessämme Albuquerqueta muuttui maasto paikka paikoin vuoristomaisemmaksi. Best Western-hotelli oli iloinen yllätys. Saimme valtavan sviitin, jossa on makuuhuone, olohuone, kaksi telkkaria, parveke, kaksi kylppäriä, mikroaaltouuni ja jääkaappi.Rakennus on vanha ja hiukan kuluneen oloinen, mutta kaikki on puhdasta ja siistiä. Hinta on vain 56€/yö!
Torstaina 26.9 suuntasimme Petroglyph National Monumentille, joka on syntynyt muinaisen tulivuoren purkauksen seurauksena ja siellä on erilaisia kivikaiveruksia eri aikakausilta. Juniorista oli mukavaa kiipeillä lohkareisille rinteille tehtyä reittejä.
Koska vaimon automuseokiintiö on jo täynnä, emme pojan kanssa ottaneet häntä mukaan J&R Vintage Auto Museumiin, vaan jätimme hänet ostoskeskukseen. Tämä automuseo on paras, missä olen koskaan käynyt. Autoja on n.60 ja lisää on tulossa. Museolla on oma entisöintiosasto, joka tekee entisöintitöitä myös muille. Kävin napsimassa muutaman salakuvan kielletyltä osastolta. Pienenä miinuksena voisi mainita autojen ikähaitarin päättyvän 50-luvulle.
http://www.jrvintageautos.com/
Loppupäivän shoppailimme innokkaasti koko porukalla Albuquerquen vanhassa kaupungissa.

 
Ilmoja on pidellyt koko reissun ajan. New Yorkissa oli matkan alussa älytön helle vuodenaikaan nähden. Lämpöä oli n.30 astetta.Niagaralla oli kylmää ja osin sateista, mutta Amerikan puolella ovat päivälämpötilat pyörineet 20-30asteen välillä. Shortseissa ja sandaaleissa on pärjätty hyvin.

Viereinen kuva on tämän illan auringonlaskusta.
Aurinko putoaa täällä yllättävällä vauhdilla alas.

Oklahoma City- Elk City- Amarillo

Maanantai aamuna suuntasimme Oklahoma Citystä Red Rock Canyoniin n.100km länteen. Kanjoni oli pieni, matala ja punainen. Ajelimme kanjonin pohjalla ja kävimme reilun puolen tunnin patikkaretkellä ihmettelemässä metsää.

Kanjonin jälkeen oli vuorossa ensimmäinen Route 66-museo Clintonissa. Museossa oli osastoja tien rakentamista ja kulta-ajoista runsain valokuvin

varustettuna eri vuosikymmeniltä. Muutamia autoja ja esineitä oli myös näytillä. Viimeisellä osastolla oli surullisia valokuvia road closed ja dead end kilvitetyiltä ja ruohottuneilta teiltä. Jatkoimme matkaa Elk Cityyn, missä on myös Route 66 museo  yhdistettynä kaupungin kotiseutumuseoon. 66 osasto on pieni. Osa siellä olevista ajoneuvoista oli hienosti  entisöityjä. Kiertelimme vielä muun museoalueen, josta löytyi typistettynä kaupungin eri rakennuksia, koulu, kirkko, pankki, paloasema ym. Viimeisenä kävimme maatalousosastolla, josta oli melkoinen kokoelma asiaan liittyvää, tosin osin rähjäistä tavaraa.
Yövyimme tähän mennessä surkeimmassa ja toiseksi halvimmassa , Rodeway inn "hotellissa". Respa oli ison vessan kokoinen ja henkilökuntaa ei ollut aamulla paikalla. Tiskillä oli lappu, jossa kehotettiin jättämään avainkortit tiskillä olevaan koriin. Välttävä aamupala oli katettu respaan. Tupakoimaton huone haisi tupakalle, erilaisia ötököitä ja kärpäsiä oli riittävästi.
Tänään ti. 24.9. jatkoimme kohti Amarilloa osin vanhaa tietä pitkin ja osuimme Mc Clean-nimiseen kaupunkiin, josta löytyi jälleen pikkuruinen Route 66 museo yhdistettynä valtavaan piikkilanka-museoon.
Ihan totta piikkilankamuseo! Koska museo oli "free" päätimme käydä pikaisesti kävellä sen läpi. Onneksi, koska ennakkoluuloistamme  poiketen se oli varsin mielenkiintoinen paikka erilaisine laitteineen, työkaluineen ja tietenkin piikkilankoineen. Juniori ei olisi millään malttanut lähteä sieltä pois.

Mc Clean on surullinen esimerkki siitä, miten pikku kaupunki kuihtuu pois ohitustien valmistuttua; suljettuja huoltoasemia, korjaamoita ja hotelleja on pääkadulla useita.
Koska suuri kanjoni alkaa lähestyä, kävimme lämmittelemässä Amerikan toiseksi suurimmassa  n.200km pitkässä ja lähes 200m syvässä Palo Duro Canyonissa. Autolla kanjonin reunalta alas, kierros pohjalla ja takaisin ylös oli yli 20km pitkä.
Majapaikkamme hotelli Sleep Inn & Suites Amarillossa on todella tasokas hintaansa, n.65€/ yö nähden.
Lopuksi vielä murheellisia kuvia Mc Cleanista:

                                                                                  

                                                                                   

Oklahoma City 21-23.9

Oklahoma Cityssä majoituimme kaupungin eteläosaan hyvälaatuiseen Best Western-hotelliin. Hinta-/ laatusuhde on kohdallaan; majoitushinta/ vrk kolmelta hengeltä sisältäen aamiaisen, kuntosalin ja uima-altaan käyttömahdollisuuden on n.67€.
Eilen, lauantaina kävimme tiedemuseossa, jossa saimme kulumaan viisi tuntia kokeillen ja katsellen erilaisia tiedejuttuja, vanhoja autoja, moottoripyöriä ja avaruustekniikkaa. Poika pääsi kokeilemaan simulaattorissa, miten kuumatkalta laskeudutaan kapselissa mereen. Vaimo väsähti jostain syystä. Poikkesimme vielä kämäisessä rautatiemuseossa, jonka anti jäi varsin vaatimattomaksi. 

Tänään matkasimme ensin kaupungin keskustaan, jossa olikin ihan mukavaa kasvitieteellisen puutarhan ympärille rakennetussa puistossa, josta löytyi lasten leikkipaikka, esiintymislavoja, isoja kaloja isossa altaassa ja paljon sorsia.Jonkin sortin tapahtuma Myriad Botanical Gardensin 25-vuotisjuhlan tiimoilta oli alkamassa, mutta jouduimme poistumaan helkkarin isoon Outlet- kauppakeskukseen kaupungin laitamille, josta poitsulle löytyi käppi Lids-Storesta ja vaimolle sievä paita Black and White-kaupasta.
Kävimme vielä Museum of Osteologyssä, joka USAn suurin luurankomuseo. Sieltä löytyi luurankoja suurennuslasilla katsottavista norsun ja valaan luurankoon.
                                                      





Tähän mennessä auton mittariin on kertynyt
n.3400km, mutta suorinta tietä matkaa on Google Mapsin mukaan tullut n. 2700km, joten paljon on pyöritty kaupungeissa. Google Mapsilla reittiä arpomalla jäljellä ollee n.3700km. Bensaa on kulunut reilu 8 litraa/ 100km, mikä on pieni lukema isolle ja tehokkaalle autolle sekalaisessa ajossa. Bensa maksaa n. 3.80 dollaria/ gallona. Euroissa bensalitran hinta on siis n. 60-65c/ litra!
Tankkaaminen onnistuu luottokortilla joskus automaatista pelkällä magneettinauhan luvulla, joskus pitää sen lisäksi syöttää ZIP-koodi, eli oma postinumero ja usein pitää käydä maksamassa ennakkoon kassalle haluttu määrä. Jättämällä kortin kassalle voi tankata täyteen ja maksaa sen jälkeen kortilla tai käteisellä.
Sirulukijoita ei Jenkeissä taida olla missään, joten ostokset pitää kuitata allekirjoituksella. Kanadan puolella sirukortti toimi debit ja credit-maksujen osalta, kuten euroalueella.
Hotelliyö maksaa tasosta riippuen tälle porukalle 50-90€/ yö, paitsi New Yorkissa hinta oli n.115€. Vaihtelua siisteydessä ja kunnossa on, mutta aivan kauheaa läävää ei onneksi ole vielä kohdalle osunut,. vain yksi lähes kauhea. Varaukset olemme tehneet yleensä edellisenä iltana hotels.comin kautta (ei ole maksettu mainos). Nettivarauksiin syynä on se, että paikan päällä huonevaraus maksaa yleensä enemmän. Säästöä kertynee tältäkin reissulta satoja euroja. Internet-yhteys on tähän mennessä ollut aina ilmainen ja huoneissakin toimiva.
Huoneet ja aamiaiset ovat kaikki saman kaavan mukaisia: Huone on iso, varustettuna kahdella Queen-size (iso) sängyllä, paksuja tyynyjä on vähintään kolme/ sänky. Lämmitys/ jäähdytys on huonekohtaisella ilmalämpöpumpulla, telkkarissa on yli 50 kanavaa, kattovalaisimia ei ole, vaan monta erillistä jalka/ yölamppua. Varatessa olemme lähes aina onnistuneet saamaan mikrolla ja jääkaapilla varustetun huoneen.
Kylppärissä on aina pesuallas, matala amme, mielenkiintoinen ammeen hana, jota kiertämällä tulee ensin kylmää ja lisää kiertämällä vesi lämpiää. Suihku on aina kiinteä, joka tekee pienemmälläkin pesulla käymisestä hankalaa.Maassa maan tavalla, vaikka oudollakin...
Aamiaiseen kuuluu vaaleaa leipää, ihan juotavaa kahvia, muroja, mehua ja vaihtelevasti jogurttia, munaa paistettuna ja keitettynä, makkaran pätkiä, pikkuisia jauhelihapihvejä, mutta ei kaikkea kerralla. Yksi laite löytyy joka paikasta: vohvelin paistokone, joka tekee isoja vohveleita. Jälkiruokana löytyy makeita pullia ja muffinseja. Juustoa, makkaraa ja tummaa leipää ei ole missään.

ROUTE 66 alkaa.

Torstaina 19.9 lähdimme St. Louisista matkaan kohti Oklahomaa käyttäen suurelta osalta legendaarisen Route 66:n alkuperäisiä reittejä. Pysähdyimme yöksi Springfieldiin, josta jatkoimme Kansasin kautta koukaten Oklahomaan, jossa on tarkoitus viipyä kolme yötä. Routen varrelta löytyi erikuntoisia ja erityyppisiä teitä eri aikakausilta. Loppumatka menee suurimmaksi osaksi 66:sta pitkin ja alkuviikosta käymme todennäköisesti jossakin Route 66 museossa. Matkan aikana käymme kaikissa osavaltioissa, missä 66 kulkee. Kaikissa emme aja alkuperäistä reittiä. Se kulki alun pitäen Chicagosta, Illinoisista Missourin, Kansasin, Oklahoman, Texasin, New Mexicon ja Arizonan läpi päättyen Santa Monican hiekkarannoille Kaliforniaan. Reitin kokonaispituus oli 2 347 mailia (3 755 km). Route 66 valmistui 1926. Koko reitti oli päällystetty kokonaan 1938.

 Muitakin 66 bongareita liikkui tiellä ja moni ajoi harhaan, kuten mekin pari kertaa, koska opastus on hiukan puutteellista. Vanhoilla osuuksilla on paljon hylättyjä rakennuksia, joissa tien kulta-aikoina toimi motelleja, huoltoasemia, ruokapaikkoja ja muita matkustajien tarvitsemia yrityksiä. Pieniä "autotalli" korjaamoita löytyy reitin varrelta vieläkin.

Päivä St. Louisissa

Ajeltiin aamiaisen jälkeen joen varrelle ja menimme turvatarkastuksen kautta Gateway Archiin, joka n.200m korkea teräksinen kaari Missisipin rannalla: http://fi.wikipedia.org/wiki/Gateway_Arch. Sieltä ostimme liput hissimatkaan kaareen ja laivaliput jokiristeilylle. Hintaa paketille tuli 50 taalaa.
Hissi oli jono pieniä koppeja, joissa ahtaanpaikan kammo voisi iskeä helposti.
Ylhäältä oli todella huikeat näkymät. Poikkesimme vielä alakerran museossa, jossa oli jotain sälää intiaanien listimiseen liittyen. Jokiristeilyllä tunnin aikana nähtiin hylättyjä tehtaita, romua, ruostetta ja jokilotjia.
En suosittele, ellei välttämättä halua risteillä Missisipillä vain laivassa olemisen riemun vuoksi.

 Jatkoimme matkaa vanhalle oikeustalolle, josta löytyi pienimuotoinen museo St. Louisin historiasta, upeita tauluja ja ankara tuomari.

Kiertelimme vielä vähän kaupunkia, kävimme City Gardenissa, jossa oli vesiputous, suihkulähteitä ja kaikenlaisia kasveja, kuten puita. Ehdimme sopivasti parkkihallin suojaan ennen ukkossateiden alkamista. Tänään vielä pieni iltapala ja huomenna suunta kohti Springfieldiä.

Indianapoliksesta St. Louisiin

Eilen oli tylsä noin 450km ajopäivä. Illalla haettiin pizzaa ja syömisen jälkeen kävimme nukkumaan.
Tänään (ti. 17.9) lähdimme ajoissa liikkeelle ja kävimme ensin Indianapolis Motor Speedway Hall of Fame Museumissa. Rata juhli satavuotissynttäreitään jo 2011, joten perinteitä löytyy. Museossa oli mielenkiintoisia autoja vuosien varrelta. Vaimo ilmoitti automuseokiintiönsä täyttyneen, mutta minusta ja pojasta paikka oli näkemisen arvoinen. Naiset ovat outoja... Pääsimme myös ajamaan radan ympäri, tosin vain linja-auton kyydissä, mutta kuitenkin. Liput olivat sopivan hintaisia: koko paletti 26 taalaa.

Museosta lähdimme suunnistamaan kohti St. Louisia Indianan Parke Countyn Amish-alueen kautta. Amisheja ei nähty, mutta kaksi vanhaa katettua siltaa kuitenkin. Jatkoimme Missouriin Illinoisin läpi, jossa tien vieret olivat täynnä tunnuksellisia ja tunnuksettomia poliisiautoja. Siellä ei kannata kaahailla. Poikkesimme myös St. Elmon kylässä. Mittariin kertyi tänään n.480km. Rekkoja oli liikkeellä enemmän, kuin henkilöautoja. Pikaisen liikennelaskennan perusteella näyttää Volvo ottaneen n.15% osuuden raskaissa rekoissa. Rekat ovat tietenkin pitkänokkaisia ja isolla makuuhytillä varustettuja. St. Louisissa viivymme kaksi yötä ja katsomme huomenna, onko täällä mitään näkemisen arvoista Eero Saarisen suunnitteleman Gateway Arch-kaaren lisäksi.

Detroitista Indianapolikseen

Antoisa kokemus pojalla ja minulla oli tänään Henry Fordin museossa vietetty viisi tuntia. Vaimo nautiskeli shoppailusta saman ajan megasuperextralarge-ostoskeskuksessa. Henryn museossa oli Ford-autojen osuus ehkä 30%, muu oli jakaantunut  ilmailun, maatalouden, kilpa- ja ennätysautoilun, rautatieliikenteen, matkailun, kotitalouksien ja teollisuuden kehityksen kesken. Poika sai osallistua 95 vuotta vanhan T-Fordin kokoamiseen.
Ko. ihan oikea T- malli odottaa aamuisin  korin osalta purettuna innokkaita kasaajia. Poika kiinnitti vähän ennen puolta päivää oikean takalokasuojan. Puuttumaan jäivät silloin vielä muut lokasuojat, konepeitto, ovet, pyörien navat, jarrut ja renkaat. Kävimme katsomassa projektia kahden maissa, jolloin se oli "completed".
Huomenna kohti Indianapolisia, jossa varmaankin on samanlainen hotelli ja aamiainen, kuten tähänkin saakka on ollut joka ikinen kerta.
Persoonallisuus majoitusliikkeissä ja aamiaistarjoilussa on ilmeisesti täällä laitonta...

Niagaralta Detroitiin.

Päivä Niagaralla oli todella antoisa, vaikkakin Niagara-passien hinta, n.120€, kolmelta hengeltä hirvitti aluksi.
Tuolle rahalle sai vastinetta riittävästi, vapaat bussimatkat ja käynnit neljässä eri kohteessa.
Aloitimme laivatripillä Maid Of  The Mistillä, joka on putousten alapuolella oleva alue.
Laiva kulki ensin Amerikan puoleisen putouksen ohi ja jatkoi sitä Hevosenkenkä-putouksen perukkaan, jossa saimme hyvän suihkun. Jatkoimme bussilla maailman pisimmälle koskelle. Laskeuduimme ensin hissillä kallion sisässä olevaan tunneliin, jota pitkin pääsimme kosken vierellä olevalle pitkälle kävelysillalle. Komiat kuohut siellä oli. Palasimme bussilla Hevosenkenkä-putouksen kohdalle ja laskeuduimme hissillä putouksen taakse johtavalle käytävälle. Melkoinen jytinä siellä oli, mutta paljonkaan ei näkemistä. Lopuksi vielä kävimme 4-D näytöksessä, joka kertoi putousten synnystä. Pisteenä i:n päälle oli illalla vielä komea ilotulitus värikkäästi valaistuilla putouksilla.
Koska eilen ja toissapäivänä oli sumuista ja sateista, kävimme vielä tänään (lauantai 14.9) ihastelemassa putouksia auringonpaisteessa.

Ajoimme reilut neljäsataa kilometriä Niagaralta Detroitiin, jossa vietämme pari päivää. Koska olemme nyt autokaupungissa pitänee aloittaa autojutut kertomalla käytössämme olevasta Chevrolet Impalasta.
Auto on fullsize, suomeksi iso perusmalli sedan ilman mitään lisävarusteita. Tavaratilaa on aivan riittävästi.
Ajoltaan tuo on riittävän vakaa ja melutaso alhainen. Suurin yllätys oli moottori. Alkuun ihmettelin auton suorituskykyä, mutta mysteeri selvisi, kun avasin konepellin: sieltä löytyi 3.6 litrainen flexifuel, suorasuihkutus V6-moottori, joka tarjoilee 190KW (305hv) tehot kohtuullisella kulutuksella. Seka-ajon kulutus normaalibensalla on ollut alle 9l/ 100km. Tasaisessa moottoritieajossa yli satasenkin vauhdissa kulutus  on alle 7l/ 100km. Jatkan jossain vaiheessa autojuttuja kertoilemalla, millaisilla autoilla Amerikassa ajellaan yksityis- ja ammattiliikenteessä.
Huomenna minulla ja pojalla on edessä käynti Henry Ford-museossa ja vaimo pääsee siksi ajaksi shoppailemaan jättiläismäiseen kauppakeskukseen.

Kanadalle ja Niagaralle täydet pisteet!

Päivä Niagaralla Kanadan puolella oli upea! Asiasta kirjoitan lisää myöhemmin. Nyt väsyttää, kello on jo 22,34. Pitää mennä nukkumaan.

On the road

Tänään päästiin todenteolla matkaan ja ajoimme kohti luodetta noin 400 kilometriä Painted Postiin. Nykin ruuhkaisilta teiltä päästyämme matka taittui ripeästi. Teiden kunto oli hyvä ja  Nykin epäsiisteydestä ei ollut tietoakaan. Liikenne on täällä joustavaa ja nopeusrajoituksista ei tunnu poliisikaan paljon välittävän. Rekat ajavat täysin älytöntä vauhtia. Impalan loikkiessa navigaattorin mukaan 115km nopeutta, pisti eräs rekkakuski isompaa isompaa pykälää sisään ja painoi ohi. Normaali nopeus rekoilla näytti olevan 100-110km ja kovasti kuskit kisasivat keskenään.

Amerikassa vai Venäjällä?

Maailman mahtimailla näyttää olevan paljon yhtäläisyyksiä. Huonokuntoiset tiet ja  yleinen epäsiisteys pistivät heti suomipojan silmään. Niistä lisää myöhemmin.
Lento Suomesta Nykiin meni mukavasti lueskellessa, pelatessa ja elokuvia katsellessa. JFK:lla  maahantulo hoitui sujuvasti ja autovuokraamosta saimme valita kolmesta erimerkkisestä  fullsize-carista mieleisimmän. Flexifuel Chevroler Impala otti voiton japsista ja toisesta usa-autosta 6-0. Täytyy myöntää, että viisi taannoin omistamaani Chevyä vaikuttivat valintaan. Noin sadan mailin ajokokemuksen jälkeen voin todeta valinnan olleen oikean, vaikkakin jotain vielä jään kaipaamaan. Ilmeisesti olen tottunut liian hyvään...
Nokian here toimii todella mahtavasti täällä. Onneksi tuon herkun oikeudet eivät menneet Microsoftille puhelimien mukana.
Maanantai-iltana ajettiin hotelliin Staten Islandiin ja iltapalaksi löytyi läheiseltä huoltoaseman pikaruokalasta rasvassa uitettuja paahtoleipiä pekonin ja munan kera. Aikaero saatiin tökittyä kohdalleen samana iltana. Yö nukuttiin melko hyvin.
Aamulla heräilimme kuuden jälkeen ja olimme valmiina päätähuimaaviin seikkailuihin hyvissä ajoin. Ajoimme State Islandin satamaan josta ilmaiset lautat kulkevat Manhattanille ja takaisin. Manhattanilla suuntasimme  Ground Zerolle, jossa oli melkoinen hulabaloo menossa päivämäärästä johtuen.
Wall Streetin kautta, joka oli mitättömän näköinen kadunpätkä, suuntasimme Brooklynin sillalle, josta palasimme jalat loppuunkuluneina lautalle ja hotelliin.
Nälkä alkoi näppiä ja ruokaa piti lähteä metsästämään. Googlemaps peliin ja sen avulla löysimme kaupan, josta sai ruokaa. Yllätys, yllätys kaupassa oli kuulutukset ja mainokset venäjäksi ja henkilökunnan englannintaito oli hiukan hakusassa. Venäjällä pärjäsi paremmin...

Huomenna kohti 
Niagaraa.

Lentoon lähdössä

Tää on todellista! Odotellaan portilla koneeseen pääsyä. Klo. 15.50 Usan aikaa (22.50 Suomessa) pitäisi koneen laskeutua JFK:n kentälle New Yorkiin.

Jet slagin ennaltaehkäisyä

Nyt yritetään siirrellä sisäisiä kellojamme kohti ameriikan aikaa valvomalla ja heräämällä myöhään.Kuvan mukainen järjestely auttaa myöhään nukkumisessa. Kävin virkistämässä vähäistä kielitaitoani kansalaisopiston kolmekertaakolmentunnin-harjoittelulla.Kiitokset opelle ja muille mukana olleille.Onneksi muilla matkalaisilla kieli on jo hallussa.Matkaan lähtee henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi tämä täppäri, pikkuläppäri, kaksi verkkovirtasovitinta.Navigointia varten on kaksi Nokian? kännykkää.Jännitys tiivistyy...