Kustannukset voivat kiinnnostaa?

Hinnat ovat yhteishintoja kolmelta hengeltä ja ovat suuntaa-antavia, koska ne vaihtuvat koko ajan:
Lento Helsinki-New York-Helsinki    2000
Lento Los Angeles- New York           500
Auto                                                 2000
Bensat                                                600
Hotellit                                              3400
Pakolliset kulut yhteensä                n. 8500

Jos haluaa pysyä hengissä, pitää lisätä ruokakulut, jotka ovat suomalaista tasoa.
Muut huvitukset, kuten kansallispuistot, huvipuistot, museot ja nähtävyydet eivät ole aina ilmaisia.

Se on loppu nyt! Viimeinen päivitys.

 Aku Ankkoja oli tullut niin paljon loman aikana, etten mitenkään ehtinyt päivittämään tilannetta aikaisemmin.

Viimeinen päivä Isossa Omenassa  alkoi laukkujen pakkauksella. Laukut jätettiin hotellin huomaan ja poistuimme metrolla vielä hetkeksi Manhattanille. Hotellin poju lupasi hankkia meille taksin lentokenttäkyytiin, kun palaisimme hotelliin. Palattuamme kaupunkiretkeltä, jolla luottokortit eivät aina suostuneet yhteistyöhön jenkkien vanhakantaisen, suoraan sanottuna antiikkisen järjestelmän vuoksi, oli taalat vähissä. "Taksi", jonka hotellin poitsu tilasi, oli virallinen vuokra-auto, mutta ei taksi. Keltaisissa takseissa, jotka saa kiinni vain lennosta,  luottokortin pitää lakisääteisesti kelvata, mutta ei näin ei ole vuokra-autoissa. Opeteltiin taas jotain uutta. Vain käteinen kelpasi tilattuun kyytiin, mutta meillä ei ollut sitä riittävästi. Väänneltiin ja käänneltiin kuskin, respan pojun ja meidän kesken, miten homma jatkuu. Lennolle pitäisi ehtiä ja keltaiset taksit menivät lujaa viereistä tietä ohi.
Lopputuloksena neuvottelulle pakattiin laukut ja ihmiset kyytiin ja lähdimme etsimään pankkiautomaattia. Jospa sieltä saisi käteistä?  Automaatti löytyi ja jännitys alkoi nousta huippulukemiin! Jos jenkkiläinen pankkiautomaatti toimii EU-kortilla, niin mitä tunnisteita se haluaa? Vaihtoehtoina matkan tässä vaiheessa oli ollut postinumero tai ei mitään. Tai kortti ei kelpaa lainkaan. Sirukortit ovat vasta kenties sadan vuoden päästä tulossa paperisen sekin rinnalle maksuvälineenä. Automaatti kysyy ensin zippiä, postinumeroa. Ei toimi. Kylmä hiki otsalla näppäilen kortin oikean tunnusluvun ja se toimii! Kuljettajakin näytti helpottuneelta ja iloiselta, kun heiluttelin seteliä ilmassa autoon palatessani. Siitä lähtien kaikki toimi hienosti: Taksista terminaaliin, lähtöselvitys ilman ruuhkaa, viimeiset taalat viskipaukkuun, koneeseen, elokuvia, ruokaa, elokuvia, välipalaa, saapuminen Helsinkiin, Aleksi ja C6 odottamassa, mukava kyyti kotiin, ruisleipää, metvurstia, cappuchinoa ja nukkumaan.
Taakse jäivät 45 päivää,  n. 22000 lentokilometriä, n.10000 autokilometriä, joista 9200 USA:ssa, 15 osavaltioita, 46/50 bongattua osavaltioiden rekisterikilpeä, yksi blues-keikka Mariposassa, pitkä matka Route 66:sta,  n. 30 hotellia, paljon luonnonkauneutta/ komeutta ja museoita.
Happy end hengissä kotiin. Voisi kuvitella, että jossain vaiheesssa olisi jotakuta matkalaista alkanut tympimään jatkuva matkustaminen, paikanvaihto ja keskinäinen seura. Näin ei kuitenkaan käynyt ja matka oli mukava loppuun saakka.
Hyvässä seurassa on hyvä matkustaa. Kiitos Elias ja Tarja!

Kaikenlaisia pyöräilijöitä näkee Central Parkissa...

Elias ja kaupungin kirjaston leijonapatsas

USA:n valtion velka reaaliajassa. Numerot juoksevat sukkelasti ylöspäin.

Loppu lähestyy!

Venice

Perjantaina 18.10 lähdimme pojan kanssa viemään rouvaa Venice nimiseen rantakaupunkiin, ei suinkaan shoppailemaan (vain yksi vaate tarttui matkaan), vaan katselemaan katutaiteilijoita, skeittaajia, sekä muuta elämää rannalla ja rantakaduilla. Matkalla sinne poikkesimme Chevrolet-kauppaan, missä liikkeen kotisivujen mukaan piti olla Corvette C7. Yllätys oli suuri, kun hopeanharmaa karkki oli paikalla. Myyjät hymyilivät hieman vinosti innolleni kurkistella auton alle. Samantyyppinen alustarakenne tuossa näkyi olevan kuin C5-C6-malleissa. Muutama fanikuva tuosta piti ottaa. Jätettyämme rouvan Veniceen ajoimme pojan kanssa parikymmentä kilometriä sisämaahan päin Kalifornian tiedekeskukseen http://www.californiasciencecenter.org/. Paikka oli etenkin pojan mielestä perin mielenkiintoinen ja siellä käyttämämme kolme tuntia oli aivan liian lyhyt aika. Lähinnä läpi kävelyksi tuo meni.
Vaimon noutaminen rannalta meni hiukan pitkäksi ruuhkan vuoksi. Rannalta hotelliin paluun kolme ensimmäistä kilometriä vei aikaa 45 minuuttia.        
Lauantaina päivä kului New Yorkiin siirtymiseen. Auto palautus vuokraamoon sujui hienosti: ajettiin opasteiden mukaan autioita katuja palautuspaikkaan ja yllätys oli suuri päästyämme alueelle sisään. Siellä oli melkoinen kuhina ja autoja jonossa. Homma sujui sujuvasti, luovutus oli ohi muutamassa minuutissa ja sain vastaanottajan käsikapulasta tulosteen tapahtumasta. Mittariin keräsimme kuuden viikon aikana 5700 mailia, eli n. 9200 kilometriä. Laukkuja jouduimme kuljettamaan yli 20 metriä odottavaan linja-autoon, joka kyyditsi meidät suoraan terminaalimme ovelle. Lähtöselvitys sujui nopaeasti, joten minulle ja pojalle jäi aikaa pelailla. Rouva katseli kauppoja ja osti minulle lehden, jossa oli vertailu Corvette C7 vs. Porsche 911. Corvette voitti vertailun osin hintapisteiden vuoksi. Ymmärrettävää, koska lehti on amerikkalainen, suorituskyvyssä ja ajettavuudessa ei ole paljonkaan eroa.
Hinnassa sen sijaan on paljonkin eroa. Testattu Possu maksoi 140000 ja Vette 68000.
Lentomatka Los Angeles- New York, vajaa 4000 kilometriä ja viisi tuntia meni lukiessa ja elokuvia katsellessa.             
Sunnuntai 20.10 meni sujuvasti iltamyöhään saakka Manhattanilla. Vaimo ja poika menivät ensin Lion King-musikaaliin, joka oli pirun kallis, mutta kuulemma todella vaikuttava ja hieno esitys, sekä hintansa väärti. Minä jouduin tyytymään Intrepid meri-, ilma- ja avaruusmuseoon, joka on vanha lentotukialus, jossa on kaikenlaista mielenkiintoista, kuten itse alus, lentokoneita, elokuvaesityksiä ym. Samalla laiturilla on myös Concorde-lentokone ja ydinohjuksia kuljettanut sukellusvene. http://www.intrepidmuseum.org/ . Kävimme vielä kiertoajelulla, jolla näimme kaikenlaista mielenkiintoista.       
Maanantaina ajoimme jälleen metrolla Manhattanille, jossa hyppäsimme hetkeksi hop on/ hop off-bussiin. Hyppäsimme ulos lähellä Empire State Buildingia ja ajelimme ylös 86. kerrokseen. Sieltä oli paremmat näkymät, kuin oman talon katolta. Alas päästyämme kävelimme Grand Central Terminaalille, joka näytti ulospäin melko pieneltä pilvenpiirtäjien keskellä. Rakennus on kaunis ja sisältä suorastaan upea. Lisäksi siellä oli Iphone 5:n esittely, jossa oli muutamia kymmeniä puhelimia vapaasti räplättävänä. Hyppäsimme taas bussiin ja ajoimme lähelle keskuspuistoa ja otimme polkupyörät alle. Kurvailimme pyörillä keskuspuistossa ja yritimme vielä sen jälkeen ehtiä iltakierrokselle bussilla. Ei ihan onnistunut, joten palasin pojan kanssa hotelliin. Vaimo päätti ottaa kaiken irti bussilipusta jäi vielä odottamaan seuraava iltakierrosta, jolle pääsikin. Huomenna, tiistaina, lähtee lento kotiinpäin ja koneen pitäisi laskeutua Seutulaan keskiviikko aamuna.

Disneyland ja muuta mukavaa

Tiistaina 15.10 vietimme aamulla aikaa hotellin uima-altaalla ja velttoillen, kunnes lähdimme ajelemaan Simi Valleystä kohti Anaheimia. Matkalla poikkesimme Chevrolet-kauppaan, jossa piti olla uusi Corvette C7. Eipä ollutkaan, oli kuulemma myyty. Pettymykseni oli suuri ja näyttää pahasti siltä, että uuden Corveten näkeminen tältä reissulta jää, koska toisenkin Corvettea myyvän kaupan auto on "in transit", eli lähtenyt tehtaalta ja on kuljetuksessa. Corvetet kuljetetaan tehtaalta Volvon rekoissa, siis melkein suomalaisella autolla. Los Angelesin keskustassa pysähdyimme shoppailemaan ja rouva sai hankittua jotain ihanaa, en muista mitä. Hotellille saavuimme jo kolmen maissa, joten lähdimme käymään Honda Centerissä, jossa Anaheim Ducksit pelaavat kotiottelunsa, jollainen oli tiedossa seuraavana iltanakin. Center on melko ylpeä pytinki. Teemua ei

Lisää kuvateksti

näkynyt siellä, joten ajelimme ruokakaupan kautta hotelliin.

Keskiviikkona oli pojan kovasti odottama päivä. Söimme aamiaisen huoneessamme ja siirryimme ajoissa Disneylandiin. Porukkaa ja autoja oli liikkeellä paljon, mutta kaikki toimi sujuvasti ja rutiinilla. Turvatarkastus ennen puistoa oli aikaa vievin osuus. Pysäköintitalo on valtava ja siellä ohjataan ihmisvoimin autot tarkassa järjestyksessä ruutuun saakka. Kuljetukset parkkipaikan ja puiston välillä toimivat trameilla (vetoauto ja paljon vaunuja perässä). .
Disneyland: Vaikea kuvailla, koska kaikki on niin suurta, paitsi Prinsessa Ruususen linna. Jos vertailukohteeksi otetaan Linnanmäki ja käsinukke-esitys, niin Linnanmäki on käsinukke-esitys Disneylandiin nähden. Pääsimme n. 10.30 sisälle puistoon ja hulabaloo jatkui kaikenlaisten laitteiden ja aktiviteettien siivittämänä aina iltaseitsemältä alkaneeseen suureen paraatiin saakka. Disneylandista poistuimme heti paraatin jälkeen ja erityisen vaikutuksen minuun tekivät paraatin lisäksi hienosti toimivat järjestelyt poistuvan ihmismassan ohjaamisessa. Helppoa, kun osaa!
Tänään torstaina ajeltiin usean pikkukaupungin läpi Inglewoodiin hotelliimme. Matkalla pienempiä teitä pitkin oli erilaisia kaupunkeja, joiden rajat huomasi vain kyltistä. Elintasoerot näkyivät: joissain kaupungeissa oli röttelöitä ja roskia, rajan ylityksen jälkeen taas siistiä.  Varsinaista ohjelmaa ei ollut, joten kävimme viettämässä aikaa tosi hienossa automuseossa http://www.automobiledrivingmuseum.org/.
Pojankossi on kai saanut jo yliannostuksen automuseoista ja kiinnostus kohdistui lähinnä parkkimittareihin, joita oli paljon ja osa toimivia. Yhteen laitoimme sentin ja saimme 12 minuuttia parkkiaikaa. Parkkimittareita käytetään "pääsy kielletty" alueen narujen tolppina. Kielitaidottomana en ymmärtänyt kieltokylttejä, joten pääsin tutustumaan museon autoihin myös aitanarujen sisäpuolelta.
Monessa autossa oli virta-avain paikallaan ja ne olisivat varmaankin käynnistyneet, jos olisin uskaltanut yrittää. Syy moiseen vallattomuuteen kielletyllä alueella on se, että me olimme ainoat vieraat siellä.
Paluumatkalla piipahdimme katsomaan vanhoja lentokoneita ravintolan pihalla.
Inglewoodissa, lentokentän vieressä olemme New Yorkin lentoon saakka.
Impala on loikkinut  Ameriikan maalla tähän mennessä yli 9000 kilometriä.

Honda Center: Kuva keskitolpan PEILISSÄ on heijastuma altaan pohjalla oikella olevasta kuvasta.

Los Angeles, Hollywood ja Route 66 loppu

Simi Valleystä teimme sunnuntaina kierroksen Malibun kautta Santa Monicaan. Rannalla oli mukavat maisemat ja tuulista. Auton pysäköinti lähelle rantaa oli mission impossible, joten jätimme auton parkkiin Santa-Monican keskustaan kalliille parkkipaikalle. Kävimme kuvaamassa Route 66 läntisen päätepisteen ja hiippailimme vielä hiekkarannalla, mistä tullessa  nuhanenäinen poikamme väsähti täysin, joten palasimme ajoissa hotelliin elpymään. Maanantai 14.10 oli Hollywood-päivä. Aamulla ajoimme Hollywood Boulevardille ja aloitimme hurjapäisen shoppailun. Alle 200 metrin ja 20 minuutin päästä oli kassi täynnä. Mukaan lähti pennycollector-albumi, johon tulee sentin kolikoista prässäämämme matkamuistokolikot, kolme t-paitaa, muille California/ Hollywood-, minulle California F. B. I-paita, magneetteja ja Oscar-patsas. Ostoskassi jätettiin autoon ja syöksyimme päätä huimaaviin seikkailuihin. Aloitimme Hollywood-vahakabinetista, jossa oli kaikenlaista elokuviin liittyvää. Päivän tärkein tapahtuma seurasi kadulle palattuamme. Corvette C7 kaasutteli katua pitkin kohti itää. Hieno auto ja mahtavat soundit. Katubongaus on onnistunut siihen nähden, että autojen luovutus asiakkaille alkoi vasta 20.9.2013. Seuraava kohde oli Usko tai Älä-näyttely, jossa esiteltiin kaikenlaisia tolkuttomia, mutta mahdollisesti tosia juttuja. Lähdimme kävelemään pitkin Walk of Famea, jolta nousimme Hollywoodia kiertävään pikkubussiin. Kierroksen ensimmäinen kohde oli talo, jossa on kuvattu mm.  Pretty Womanin loppukohtaus. Sattumoisin automme oli pysäköitynä viereiselle parkkipaikalle, joka näkyy elokuvassa ja elokuva tuli yllätykseksemme telkkarista samana iltana. Sanoisin tuota melkoisen hyväksi osumaksi. Matka jatkui hurjapäisen ja suulaan kuskin kyydissä Hollywoodin kukkuloilla, josta oli näkymät mm. toisella kukkulalla olevan Hollywood-tekstin suuntaan. Olimme tosin käyneet bongaamassa ko. kyltin aiemmin lähempää. Sieltä jatkoimme Bel Airin kautta Beverly Hillsiin, jossa oli kaikemaailman kuuluisuksien nykyisiä ja entisiä taloja. Ehdottomasti parhaiten mieleeni jäi mutka, josta James Dean ajoi ulos kohtalokkain seurauksin. Hollywood Boulevardille palattuamme kävimme vielä Guinnesin ennätysjuttupaikassa. Usko tai Älä ja Guinnes eivät paljon toisistaan eronneet. Tulipahan käytyä. Koukattiin "kotimatkalla"pizza kyytiin ja päästiin ajoissa hotelliin.

Monterey- Simi Valley Highway ykköstä pitkin

Tyynenmeren rannalla kulkeva Highway 1 tuli tänään tutuksi noin viidensadan kilometrin osuudelta. http://fi.wikipedia.org/wiki/California_State_Route_1
 Hurjimmillaan se on korkealla vuoren seinällä sahaavaa serpentiiniä, joskus moottoritietä. Matkalla poikkesimme Big Surin aluella patikoimassa pikkuisella putouksella ja näköalapaikalla reilun kolmen kilometrin ja yli tunnin pituisen lenkin. Lähdettyämme uudestaan liikkeelle jouduimme jumiin nönnöttäjien taakse ja matka edistyi tunnin aikana 50 kilometriä. Ohituspaikkoja kapeassa rännissä ei juuri ollut. Santa Barbarassa söimme jäätelöt ja saavuimme pimeässä Simi Valleyssa olevaan hotelliimme.
Pari kuvaa tiestä ja mitä siellä voi tapahtua:

Maisemat lähes parhaimmillaan

Malliesimerkki väärän kuormauksen seurauksista. Ralliautoa kyyditessä itsellenikin oli käydä samoin 80-luvulla.

Las Vegas lähestyy...

To 10.10. ajettiin pojan kanssa 122 kilometriä Berkeleystä pohjoiseen Sacramentoon California State Railroad Museumiin.http://www.csrmf.org/  Vaimoni ei jostain syystä  lähtenyt matkaan, vaan meni outlet-kauppakeskukseen ostamaan kaikkea tarpeellista mm. moto guzzin? laukun ja viipyi siellä monta tuntia pidempään, kuin me pojat museoreissussa.Museo on hieno ja monipuolinen.Kierros alkoi 20- minuutin filmillä, joka kertoi rautateiden kehityksestä elokuvan keinoin. Esityksen jälkeen oli tarjolla opastettu kierros. Itse museoon on oikeasti panostettu; kalusto on hyvin entisöity ja tietoa on sanoin ja kuvin runsaasti.Ainoana puutteena on himmeä valaistus, minkä vuoksi kuvat eivät ilman salamaa onnistu ja toisaalta salama ei riitä antamaan riittävästi valoa.
Sacramentossa olisi ollut paljon muutakin mielenkiintoista, mutta halusimme kerrankin olla ajoissa hotellissa. Useimmiten päivät tahtovat venyä iltaseitsemään - kahdeksaan.

Yksi suurimmista höyryvetureista kautta aikojen

Poika saman veturin vieressä

Perjantaina matka jatkui rannikkoa alaspäin Montereyhyn. Kävimme ihmettelemässä isoa vettä ja vaimo ja poika onnistuivat kastelemaan itsensä rannan aalloissa. Satamakierroksen jälkeen palasimme hotelliin syömää makirullia, sushia ja muuta ruokaa. Ei tuo sushi niin erikoinen elämys ollut. Kaikkea pitää kokeilla jne. sanoi Mato Valtonen.

San Francisco

Maanantaina 7.10 aamupalan jälkeen hiippailimme BART-asemalle (metro) ja ajoimme tovin lippuautomaattia ihmeteltyämme ja liput saatuamme kaupunkiin Powell St:n asemalle. Tarkoitus oli alunperin mennä  Powell St:ltä Cable Carilla (jyrkkiä katuja kulkeva kaapelivetoinen vaunu) satamaan. Olimme hiukan hukassa jatkoyhteyden kanssa noustuamme kadulle väärältä puolelta. Osuimme kuitenkin satamaan menevään vanhaan raitiovaunuun. Satamassa menimme tietenkin turistirysään, joka on Pier39-nimellä kulkeva laituri ja tehty nimenomaan turistien rahojen pyydystämistä varten. Mitään varsinaista näkemistä satamaan  1989 maanjäristyksen jälkeen rantautuneiden merileijonien lisäksi siellä ei ole. Jos tykkää toisista turisteista, rihkamasta ja ylihinnoittelusta, on paikka erinomainen.Vähän matkaa Golden Gate sillan suuntaan löytyy mekaniikkamuseo, johon sisäänpääsy on ilmaista. Sieltä löytyy vanhoja pelejä ja mekaanisia soittimia, ja muuta kolikoilla toimivaa ajanvietettä. Pojan kanssa pelattiin 60-luvun flipperillä 1458 pistettä. Vielä hiukan eteenpäin ja löytyy satamassa kelluvat maailmansodan (toisen) aikaiset sukellusvene ja liberty-luokan kuljetusalus. Valitettavasti aikataulu ei mahdollistanut niissä käymistä. Kävelimme pitkin rantaa ja minua paleli pirusti. Merituuli ja lyhythihainen paita ja shortsit olivat väärä valinta. Turisti-infosta ottamani kaupungin kartta paidan alle levitettynä esti hypotermian. Löysimme Cable Carin lähtöpaikan ja pitkään jonotettuamme pääsimme sillä keskustan BART-asemalle. Matkalla “aluspaitani” herätti hiukan hilpeyttä kiinalaisessa tytössä.  Melko hurjalta tuntuvaa hommaa oli jyrkkiä rinteitä ylös-alas ajelu vaunuvanhuksella. Kokemisen arvoinen juttu.
Tiistaina kurvailimme Napa Valleyn viinilaaksoon joka on nimensä veroinen. Viiniviljelmiä ja tiloja oli toinen toisensa jälkeen. Maistelupaikkojakin oli tiheässä, mutta päätimme käydä vain Kendall-Jacksonin tilalla, jonka mainioon Cabernet Sauvignoniin olimme jo aiemmin tutustuneet.
Yllätys oli viinin hinta tilalla. Odotimme sen olevan edullista, mutta hinta oli suunnilleen sama, kuin esim. WalMartissa. Maistelu kattauksesta riippuen olisi maksanut 10-40 taalaa, joten jätimme sen väliin. Ajoimme vielä Armstrong Redwood State Parkiin missä on kuvan mukaisia puunjärkäleitä melkoinen määrä. Paluumatkalla kävimme kuvaamassa Golden Gate siltaa, koska siitä on niin vähän kuvia olemassa. Aurinko ehti jo laskea, kun suunnistimme keskustan läpi  hotelliimme. Tulin siihen tulokseen, että jos ajaisin San Franciskossa taksia, olisin ensimmäisen vuoron jälkeen valmis hoitoon.  Pimeä kaupunki, tajuton automäärä ja väsymys yli 350km ajolenkin jälkeen teki hommasta mielenkiintoista. Happy end, hengissä hotelliin puoli kahdeksalta.
Keskiviikkona jälleen BARTilla kaupunkiin jo tutulle Powel St asemalle. Sieltä kävelimme suurin toivein raitiotien vieressä, lähes rannassa olevaan Railway Museumiin, joka ei ollutkaan varsinainen museo, vaan pienessä tilassa oli kuvia ja kertomuksia historiasta. Interaktiiviseltä näytöltä sai esiin mielenkiintoisia juttuja ja kuvia 1906 maanjäristyksestä kaupungin ja raitioliikenteen osalta.
Rakas vaimoni onneksi muisti kaupungissa olevan toisenkin alan paikan, osin museon, Cable Car Barnin. Lisäksi hän kertoi nähneensä siellä päin hienon GM-myymälän. Koska tällä reissulla on tarkoitus ottaa yhteiskuva minusta  Corvette C7:n kanssa , jaksoin minäkin tallustaa toisten mukana mäkiä ylös ja mäkiä alas. Cable Car Barn on tekniikan ihmisen näkökulmasta mahtava paikka. Kyseessä on  kaikkien neljän kaapelivaununlinjan vetovaijereita liikuttava keskusasema. Isot sähkömoottorit pyörittävät isoja keloja, joiden kautta kulkee kymmeniä kilometrejä pitkiä  vaijereita, jotka ovat kiskojen välissä maan alla olevassa kanavassa. Melkoinen mekano! Ylhäällä oli myymälä ja muutama vaunu ja tekniikkaa nähtävissä. Jos jollakulla ei jostain kumman syystä ole tietoa Citroënin logon alkuperästä, löytyi täältäkin selventävä esimerkki, hammaspyörä. Kävelimme taas katuja ylös ja alas GM-kauppaa näkemättä BARTille saakka, jossa tiemme erosivat. Rouva jäi shoppailemaan ja minä tulin pojan kanssa hotelliin elpymään.

Kohti San Franciscoa

Viehättävästä Mariposasta aamulla lähtiessämme kuvittelimme siirtymän olevan lyhyt ja tylsä. Onneksi näin ei ollut. Heti kaupungin rajalta alkoi mutkikas ja hyväpintainen vuorien rinteillä valtavin korkeuseroin kulkeva tie, josta ratin takana sain nautiskella lähes neljäkymmentä kilometriä. Pojalla oli mukavaa g-voimien kanssa taistellessa ja vaimokin hyväksyi ripeän, mutta turvallisen vauhdin. Kaiteita oli pahimmissa paikoissa. Tie näkyi olevan kyykkypyörä-poikien suosiossa. Yhdelle oli tullut arviointivirhe, tiellä oli pitkä jarrutusjälki, joka päättyi soralle ja penkasta alas. Poikaparka odotti ambulanssi-kyytiä penkalla lepäillen. Onneksi jarrutus oli mennyt pitkäksi ylärinteen puolelle, muutoin ei olisi tarvinnut ambulanssia odotella. Jos tuolla tiellä olisi MM-ralli, ei ulos- ja alasajon jälkeen tarvisisi kisaa jatkaa edes superrallisäännön mukaan. Pysähdyimme James Towniin, jossa oli kiva pääkatu vanhoine rakennuksineen. Kävimme viela "rautatiemuseossa", jossa olisi ollut kallis juna-ajelu tarjolla. Koska höyryveturi oli jo ajettu talliin tämän kesän osalta, emme viitsineet lähteä dieselveturin vetämään junaan. James Townissa on kuvattu junakohtauksia useisiin elokuviin aina länkkäreistä Paluu Tulevaisuuteen. Naapurikaupunki Columbia on syntynyt kultaryntäyksen aikana ja siellä oli säilytetty ja kunnostettu vanhaa kaupunkia. Kävimme postivaunuajelulla, jonka aikana maantierosvo yritti ryöstää meidät. Vaimoni neuvokkuuden ansiosta saimme pitää rahamme ja tavaramme.
Hän kertoi kellojemme ja korujemme olevan halpoja väärennöksiä, koska aviomies on niin köyhä. Columbiasta suuntasimme Berkeleyyn San Franciscon  lähelle. Rannikkoa lähestyessä alkoi tien vierillä näkymään valtavia hedelmäpuu- ja viiniviljelyksiä. Loppumatkan ajaminen olikin sitten alkumatkan vastakohta. Välillä oli ruuhkaa, neljä kaistaa tukossa, hetken päästä mentiinkin jo toista sataa valtavan automäärän keskellä. En ehtinyt maisemia katsella ja huokaisin helpotuksesta hotellille päästyämme. Tarkoitus on majailla Berkeleyssä ma-pe ja tehdä täältä pistokeikkoja viinilaaksoon, metsiin ja pari kertaa San Franciscoon.

Yosemiten kansallispuisto

Bishopista matka jatkui Yosemiten kansallispuistoon, joka oli suljettu poliittisen valtataistelun seurauksena. Läpi sai kuitenkin ajaa, mutta kaikki pysähdyspaikat ja nähtävyydet olivat virallisesti suljettu, pysähtyä ja valokuvata ei saanut. Liityimme runsaslukuiseen lainsuojattomien joukkoon pysähtymällä kuvaamaan useamman kerran.
Yosemiten ja Bridalwellin putoukset jäivät näkemättä, koska niille pääsyn esti poliisivartio. Tie oli jatkuvaa ylä- ja alamäkeä vuorien rinteillä, eikä kaiteista ollut tietoakaan. Serpentiiniä oli kuin Alpeilla ja loppumatkastasta alkoivat peukalon hangat aristamaan Impalan ratin veivaamisesta. Matkaa mutkateillä väänsimme reilusti yli sata kilometriä. Ajoissa iltapäivällä saavuimme sympaattiseen Mariposan pikkukaupunkiin, jossa oli menossa Oktober Fest ja illalla on tarjolla musiikkia useamman bändin voimin kaupungin puistossa. Poikkesin iltapäivän tutustumiskierroksella Hideout- saluunassa, joka olikin hyvin piilotettu ja pieni paikka talon takapihan puolella kellarissa. En saanut maksaa oluttani itse ja kovasti ihmiset olivat kiinnostuneita Suomesta ja pyysivät tulemaan illalla uudestaan, kunhan elävä musiikki alkaa.
Poikkesin illalla ja pääsin ennen aikaista (klo10.15) pois lähtöäni vetämään ammattimuusikon 12-kielisellä kitaralla ja laulukamoilla Bluesia Pieksämäen asemalla ja sanat olivat kaikkien mielestä oikeat. Mukavalta tuntui poistua paikalta taputusten saattamana.

Las Vegas- Death Valley- Bishop

Las Vegasissa velttoillessa onnistuin polttamaan nahkani uima-altaalla. Toiset älysivät rasvata itsensä. Kävimme toisena päivänä keskustaa ihmettelemässä ja paluumatkalla jätimme vaimon isoon outlet-myymäläkeskittymään ja minä menin pojan kanssa uimaan. Vaimo olisi varmaan pystynyt viettämään outlet-kaupoissa täyden päivän, mutta aikataulu oli liian tiukka. Illalla autoilimme vielä Stripillä, Las Vegasin pääkadulla kuvaamassa mainosvalojen loistoa. Auton tankkaus Vegasissa onnistui vain maksamalla haluttu summa ensin kassalle, joten tankin tilavuudesta pitää olla perillä. Tappiota tuli reilu taala virhearvioinnin seurauksena. Tankki oli kylläkin varmasti piripintaan saakka täysi. Tänä aamuna pe. 4.10. ajoimme Death Valleyn kansallispuiston läpi. Paikka on varsin karu ja kuuma. Tänään oli onneksi kylmä päivä ja lämpö laakson pohjalla vain 30 celsiusta. Korkeimmilla kohdilla lämpöa oli vain 10 astetta. Kaikkiin paikkoihin ei työntekijöiden lomautuksen vuoksi päässyt, mutta läpiajo päätietä pitkin oli luvallista ja ilmaista. Korkeuserot olivat huimaavia ja mäet pitkiä ja jyrkkiä. Kaiteita ei kaikin paikoin ollut, joten ajaminen oli välillä ihan jännittävää. Tie oli syvimmillään n. 50 metriä merenpinnan alapuolella. Vähän ennen kuutta saavuimme Bishopiin Vagabond-hotelliin, joka on varsin hinnakas,  kuten muutkin lähialueen hotellit. Täällä yö maksaa 115€, joka on lähes tuplahinta tähän astiseen keskiarvoon verrattuna.

Kohti Las Vegasia

 

Kirjoituskone oli varattu Grand Canyon-päivänä, joten täydennän puutteellisia tietoja nyt. Upeassa huoneistohotellissa Las Vegasissa, jossa olemme nyt, on hienot puitteet:  uima- ja porealtaita, vesiliukumäkiä, baareja ja valtava huoneisto kaikilla varusteilla ja silti hinta on alhaisempi kuin yksikään aikaisempi hotellihuone tällä reissulla. Kannattaa olla liikkeellä loma-ajan ulkopuolella ja ei viikonloppuna, niin saa majoittua murto-osalla normaalihinnoista. Maanantai-aamuna 30.9 ajelimme Grand Canyonille kyselemään  helikopterilentoja, koska ennakkovaraus ei netin kautta onnistunut. Homma hoitui sujuvasti ja yhdentoista jälkeen pääsimme kopterin kyytiin. Vaimolle olin luvannut synttärilennon jo keväällä ja nyt se toteutui. Rouva pääsi eteen pilotin viereen, minä ja poika takaritsille. Grand Canyon on nimensä veroinen!  Helikopterin likaiset ja itsekseen aukeilevat ikkuvat haittasivat kuvaamista, joten tallenteet ovat hiukan suttuisia.
Kanjoni on kuitenkin  mykistävä näky. Luonto on tehnyt uskomatonta työtä kaikkine portaineen, kerroksineen, torneineen ja eri väreineen. Kanjoni jatkui ja jatkui silmänkantamattomiin.
Lennon jälkeen ajoimme itään Desert View-näköalapaikalle n. 35km. Sieltä takaisin palatessa poikkesimme monella näköalapaikalla. Me pojat saimme jossain vaiheessa yliannostuksen Crand Canyonia, mutta vaimo ei olisi malttanut lähteä sieltä pois ennen auringonlaskua. Flagstaffiin menomatkaa suorempaa reittiä palatessamme näimme mäntymetsän ohella koivuja. Flaggstaffin hotellissa oli sauna, jonka seinällä oli kyltti: kuiva sähkösauna, ei saa heitellä vettä kiville, muuten tulee kuolema. Suomipoika ratkaisi ongelman lämmittämällä kiukaan kuumaksi ja pistämällä virrat sen jälkeen pois. Eikun kylpemään! Makiat löylyt ja hyvä hiki tuli, vaikkakin kylpyaika jäi lyhyeksi, koska saunassa ei ollut minkäänlaista ilmanvaihtoa, joten alkoi ilma loppumaan. Saunan jälkeen mentiin vielä uimaan pojan kanssa.
Tiistaina 1.10 matka jatkui kohti Las Vegasia alkumatkasta Seligmaniin vanhan Routen päälle tehtyä moottoritietä pitkin. Siellä siirryimme vanhalle Routelle, jota jatkoimme yli sata kilometriä Kingmaniin saakka. Matkan varrella oli mielenkiintoisia paikkoja mm. Huckberryssä pikkukauppa, jonka pihalta olisin halunnut

Lisää kuvateksti

pelastaa Fordin A-mallin, joka oli elämää nähnyt, mutta lähes täydellinen yksilö. Samassa pihassa oli myös hieno -57 Corvette, jonka “pelastamiseen” minun varani tuskin olisivat riittäneet. Kingmanissa  kävimme vielä museossa ja siellä Route 66:n ja meidän tiemme erosivat toistaiseksi. Toivottavasti vielä tapaamme reilun kahden viikon päästä Tyynenmeren rannalla… Matkalla Vegasiin kävimme vielä Hooverin -padolla, joka on melkoinen taidonnäyte ihmisiltä. Luonnon taidonnäytteet tällä matkalla  tähän mennessä kylläkin hakkaavat padon 6-0.
Maisemat muuttuvat koko ajan, joskus aivan yllättäen tasanko muuttuu vuoristoksi, värit vaihtuvat jne.
Tuuria oli matkassa, koska Obaman ja republikaanien valtataistelu terveydenhuollon uudistamisesta aiheutti valtiontalouden alasajon ja valtion ylläpitämien kansallispuistojen, museoiden ja muiden laitosten henkilökunnan lomautuksen.
Esimerkiksi Grand Canyon on nyt suljettu ja siellä olevien noin 750 telttailijan poistaminen alueelta on nyt menossa. Aikaa siihen on 48 tuntia.
Tänään, keskiviikkona, on ensimmäinen löhöloma-päivä, joka on vietetty  lähinnä uima-altaalla. Tähän saakka on jokainen päivä ollut täynnä ohjelmaa. Puolet reissusta on jo takana ja auton mittariin on tullut reilu 6000 kilometriä. Tänään autoa ei käynnistetty, vaan kaupassa käytiin KÄVELEMÄLLÄ, mikä täällä päin on todella harvinainen näky. (Muita vilkkaan tien ylittäjiä juosten ei näkynyt.)

Grand Canyon 30.9

Käytiin tänään Grand Canyonilla. Lennettiin helikopterilla ja ajettiin autolla.

Tylsä matka Gallupista Flagstaffiin?

Ja v..ut sanoi Vatanen! Suunnitelmassa oli tarkoitus ajaa lenkki Petrified Forest National Parkin kautta, joka kuulosti tosi tylsältä. Koska kunnon mies ei sano koskaan ei, sinne mentiin. Puiston läpi kulkee noin 50km pitkä tie, jonka varrella oli hätkähdyttäviä näkymiä. Puisto on nyt autiomaata ankarimman mukaan, mutta alueella oli n. 225 miljoona vuotta sitten myös tulvatasankoa, jossa kasvoi helkkarin isoja puita. Puiden kaaduttua, alueen muututtua, pitkän ja monimutkaisen prosesssin kautta puut ovat kivettyneet.Maa on kerrostunut värikkäästi ja siellä on ollut asutusta, mikä tuntuu mahdottomalta maisemaa katsottaessa. En kehtaa horista enempää, kuvat puhukoot puolestaan:

Badlands in Painted Desert

Nice people in Painted Desert

Vanha Route 66

"The Tepees"

Blue Mesa

Crystal Forest

Kivettyneitä puita

Puuta vai kiveä?